Nyt olemme tulleet siihen pisteeseen, että on aika päivittää blogi. Apdoleja.

Kaikennäköistä on tehty. Pääsiäisenä piipahdettiin Pellossa lomailemassa ja kotiintulomatkalla pysähdyttiin Ouluun tapaamaan tuttuja ja tietysti tokoilemaan Janin ja Ronin sekä Jennin ja Duken kanssa. Arkeen palailtuamme käytiin Varkaudessa tokoilemassa, VOI2 ja sij. 2 ja pisteitä en muista. En ollut tyytyväinen oikein mihinkään, paitsi vähän kaukoihin, joista tuli 9. Suurin moka oli ruutu, jossa Pampali lähti luoksetulon tötsille... Joo-o, taas, ei voi käsittää. En saa sitä ikinä tekemään tuota treeneissä, vaikka häiriömerkkien seassakin on harjoiteltu. No, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, huomenna nimittäin taas uusi yritys. Tokoiltu on älyttömän vähän, saapa nähdä miten tällä kertaa käy. Lupauduin myös tokon SM-joukkueseen voivottelemaan. Kyllä vähän nakertaa, ettei sitten kuitenkaan päästy sinne erivoittajaan, mutta toisaalta - onhan meillä vielä monta vuotta aikaa. Nyt SM-kokoonpanolla olisi tarkoitus treenata ahkerasti (ja sitten Kuopiossa pokata kultaa... not).

Viime viikonloppuna käytiin Kiteellä Ardiente-leirillä paimentelemassa. Oli superkivaa, seura, ruoka ja ennen kaikkea treenit oli ihan huippuja ja Vuk oli hurjan taitava siihen nähden, että se on päässyt aiemmin lampaille vain pari kertaa ja nekin vuosi sitten. Myös Vukin sisaruksia ja muita sukulaisia oli älyttömän kiva päästä pitkästä aikaa näkemään. Oikein mukavia tyyppejä olivat kaikki!

Vukkis pääsi paimentamaan perjantaina ja lauantaina kolmesti sekä maanantaina kahdesti. Kasvattaja-Pia suostui ohjaamaan melkein kaikilla kerroilla, mä olen niin pihalla tuosta lajista, että otan mieluusti katsojan roolin, jotta Vuk pääsee näyttämään oikeat kykynsä... Mun kanssa se oli huomattavasti kiihkeämpi tekemään ja Pian kanssa siitä löytyi myös herkkä puoli, se nimittäin vastasi paineeseen aivan eri tavalla kuin yleensä. Sinänsä paimenessa oikein hyväkin ominaisuus. Vauhtiahan sillä on vielä vähän liikaa, mutta sen saisi varmasti tasoittumaan, jos treenattaisiin useammin kuin kerran vuoteen...



Ja se syy, jonka vuoksi päätin pitkästä aikaa ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa blogiin - me päästiin vihdoin ja viimein korkkaamaan viestikausi! Metsät ovat täällä Savossakin jo siinä määrin sulaneet, että puimme pk-valjaat päälle (ei oikeasti, todellisuudessa ne unohtuivat kotiin) ja lähdimme kohti maastotreenejä. Hypno oli tapansa mukaan hyvä, Vuk taas... No, aika palata maan pinnalle ja havaita, että asiat pitää opettaa, ennen kuin koira osaa ne. Mun luokse se tulee kyllä vaikka läpi harmaan kiven, mutta Marjon päässä veto ei ole niin suuri, joten Vuk kääntyy helposti takaisin. Se ei tavallaan luota siihen, että Marjo varmasti on siellä "jossain". Mähän olen niin dramaattinen ja pessimistinen ja niin edelleen, että ehdin jo hetken olla varma, että olen pilannut koko koiran viestin, kun se pyörähti ympäri (kahdesti!) ennen kuin lähti viimeiselle osuudelle... Tulin siihen tulokseen, että sen kynnys juosta kasvaa liikaa, kun näköyhteys pisteeltä pisteelle katkeaa. Loppuun otettiin vielä yksi helppo treeni (lyhyt matka, ei suoraa näköyhteyttä), jotta voitiin lopettaa onnistumiseen. Tuon kaltaisia tehdään sitten jatkossakin.

Tunnen oloni jokseenkin tyhmäksi löytäessäni itseni kerta toisensa jälkeen ihmettelemässä samoja yksinkertaisia asioita, mutta... Sitähän tämä koiraharrastus vissiin on.

Tänään tokoiltiin Pihlajaniemen koulun pihalla meidän lauman, Lauran ja Detan, Marin ja Helmin sekä Mervin ja Köpin kanssa. Otin aluksi luoksetulon, seisominen kertaa kaksi (eka valui, toka skarpimpi) ja maahanmeno kertaa yksi (ihan ok). Sitten kaukot liikkuroituna, Vuk oli pihalla kuin lumiukko ja kävin kahdesti huomauttamassa sen asenteesta, kunnes sain nättiä työskentelyä. Tähän olen tyytyväinen, osasin vaatia oikeassa määrin kiehumatta kuitenkaan liikaa. Seuraavaksi otin ruudun, jonka ympärille oli levitelty häiriömerkkejä, mutta sieltä se vaan löysi ruutuun ja sikahienosti löysikin. Oli niin hieno, etten tehnyt loppuosaa, vaan otin sen sitten erikseen. Sitten tauko ja tauon jälkeen metsku (ihan ok) ja seuraamisia (ihan ok). Hyvä fiilis jäi kokonaisuudessaan, meininki hyvä ja häiriönä olleet lapsiporukat tai muut koirakot ei tuntuneet missään.

 

Meillä on tosiaan huomenna seuraava tokokoe. Jos päivitystä ei näy pariin päivään, voidaan olettaa, ettei sitten ole mitään kovin tärkeää kerrottavaakaan... 

Käytiin Pihlajaniemen kentällä vetämässä lyhyet tottistreenit. Oli kylmä ja kenttä oli aika kurjassa kunnossa, ilmeisesti ollut loskainen ja sitten jäätynyt uudestaan. Tällä kertaa oli vireessä parantamisen varaa, nimittäin mulla. En ollut suunnitellut mitään juuri lainkaan, ajatukset harhailivat ihan muualla ja tekemisestä puuttui se fiilis. Vukissa se ei luonnollistesti juurikaan näkynyt, mitä nyt sain sen tekemään jokusen typerän mokan treenaamalla asioita, joita se ei vielä osaa. Kaiken lisäksi mulla ei ollut edes patukkaa mukana, joten jouduin käyttämään palloa palkkana. Ja mä en tykkää palloista, kun niitä ei voi vetää eikä ne mahdu taskuihinkaan kunnolla...

Treenin pääpaino oli loppujen lopuksi eteenmenossa. Koko liike jumittaa paikallaan, en oikein ole varma, miten lähtisin tästä etenemään. Tai siis lelu pitää häivyttää, mutta millä tekniikalla. Nythän me ollaan tehty niin, että Vuk näkee joka kerta kun lelu viedään kentän päähän. Tein jokusen toiston siten, että vein lelun ja sen jälkeen tehtiin muita juttuja (noutoja ja seuraamista), jonka jälkeen sitten se eteenmeno. Jotta koiran muistikuva lelusta vähän hämärtyisi ja lopulta päästäisiin siihen tilanteeseen, että se juoksee eteen, vaikkei tietäisikään lelun olevan siellä. Suunnitelma kuulostaa tässä vaiheessa mun mielestä aika järkevältä, mutta saa nähdä kuinka kauan maltan siinä pysyä...

Tein tosiaan muutaman tasamaanoudon kahden kilon kapulalla, homma toimii. Hyppy- ja A-noudot olikin sitten aika rumia, A:lla päätti kerran kiertää hypyn kautta takaisin, ei mitään logiikkaa taas... Metristä pitäisi alkaa tosissaan työstää kunnon suunnitelman kanssa, se kun vaan satunnaisesti kolisee. Eikä mitään merkitystä onko este 70 cm vai 100 cm vai jotain siltä väliltä, Vuk ponnistaa silti vauhtia ihan huolettomasti. Olen nyt tehnyt niin, että kolinoista en palkkaa, mutta en usko, että sillä on mitään merkitystä, tuskin tuo sitä tajuaa. Pitäisi kehitellä joku fiksumpi tekniikka tähän.

Seuraamiset oli oikein kivoja, ei huomautettavaa. Lopuksi päädyin tekemään vielä yhden sarjan kaukoja, joku m-s-i-m-s-i-s-m. Ekassa istumisessa oli possu, mutta en sanonut mitään. Loppusetin skarppasikin kivasti, jees.

Tiistaitokoja hallilla, taas. Pitäisi joskus taas vissiin viitsiä treenata ulkonakin eikä aina vaan turvautua lämpöiseen halliin...

Aloiteltiin ruuduilla, muutama EVL-mallinen ruutu molempiin suuntiin lyhyehköillä matkoilla. Teki joka toiston oikein, jee, mitä nyt vähän ajautui vasempaan reunaan, mutta oli sisällä kuitenkin. Muutaman kerran annoin Vukin myös itse tarjota ruutuunmenoa ja palkkailin kun osui kivasti keskelle (jonne se muuten hakeutuukin yleensä tosi kivasti). Sitten tauolle ja toisessa setissä ensin kaukot, joista on video. Ensin teki yhden asennon väärin (seisomisen istumisena) ja muissakin oli vähän epävarman oloinen, mun pitää varmaan taas alkaa kiinnittää noihin käsimerkkeihin enemmän huomiota. Kuulemma ne on joka treenissä vähän erilaiset, voi koiraparkaa... Anygays, Pampali pelitti hyvin, kaukot saatiin videollekin. Seuraamistakin tehtiin, aika lyhyt kaavio, jossa sain vähän puuttua edistämiseen. Luoksetulo oli hyvä lukuunottamatta hitaahkoa maahanmenoa, sekin on videolla. Hyppynoudossa sain tehdä muutaman toiston ennen kuin onnistuttiin, milloin kolisi esteeseen ja milloin piti metskua suussa miten sattui. Vukhan oli onnessaan, noudot kun on sen lemppareita...

Ja zeta, istu-maahan-seiso. Ihan hyvä, teki osaamistasonsa mukaan eli istumisen tekniikka kusee ja seisomisessa steppasi vähän. Tuossa istumisessa Vuk istuu taaksepäin eli kuten olen sen opettanut kakeissa tekemään, sille pitäisi nyt opettaa jäävään uusi tapa, taitaa olla meidän seuraava olkkariprojekti. Pitäisiköhän tyytyä perinteisesti imuttamaan vai olisinkohan reipas ja sheippaisin kokonaan uuden istumisen?

Niin ja Nuga-mummeli täytti tiistaina kuusi! Kuusi! En voi käsittää, miten se voi olla muka jo kuusi, vastahan se tuli ja oli vain pikkuinen ujo pallero. Mun on pitänyt jo kauan kirjoittaa oma pitkä postaus Nugasta, kertoilla siitä ja että mitä sille nykyään kuuluu... Homma vaan kaatuu siihen, että suunnilleen kolmannen lauseen tienoilla kyyneleet valuvat jo poskilla, kun tulee niin kauhea ikävä sitä. Ja huono omatunto, välillä vieläkin sorrun tuntemaan, että olen hylännyt sen... Vaikka kyllähän me molemmat tiedetään, etten ole. En ikinä. Voi pieni Poro, maailman kaunein ja kultaisin koira. 

Vain yksi voi olla ensimmäinen.

Kaikki lukijat ei varmaan nyt pysyneet kärryillä, jos eivät kuulu ihan meidän lähipiiriin, joten selvennykseksi: Nuga siis asuu nykyään mun äidillä, koska se stressaantuu kaupunkiasumisesta ja useamman koiran laumasta. Ja rutiinittomuudesta ja rapisevista lattioista ja pakastimesta joka pitää ääntä ja niin monesta muusta asiasta, joita sen ei kuitenkaan äidin luona "maalla" tarvitse juurikaan kohdata. Siitä on tullut nyt viimeisen vuoden sisällä huomattavasti itsevarmempi ja rauhallinen, tasainen elämä on tehnyt sille selkeästi hyvää, stressittömyys näkyy niin sen käyttäytymisessä kuin turkin laadussakin. Mutta näistä lisää sitten, jos ja kun vielä joku päivä tsemppaan ja saan kirjoitettua sen Nugan oman postauksen loppuun asti sekä julkaistua sen.