Tokoa ja hyppytekniikkaa - Nugan ja Vukin treeniblogi
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.12.2011 - 20:20

It's video time! Tämä seuraamisvideo on noin puolentoista viikon takainen. Ihan hyvää menoa, pari rumaa käännöstä ja yksi kontaktinpudotus.

Eilen illalla käväistiin hallilla. Ensin tehtiin tokoa - seuraamista, luoksetuloa ja ohjattua sekä pitkä paikallamakuu. Seuraaminen oli hyvää, kerran sain huomauttaa edistämisestä. Tehtiin paljon oikealle käännöksiä, sillä niiden jälkeinen elämä on muuttunut edistämiseksi. Nyt palkkasin heti käännösten jälkeen takaa ja muutosta tapahtui heti muutaman toiston jälkeen. Luoksarissa tällä kertaa molempia stoppeja ja kyllä olikin hienoja! Ohjatussa noudossa laitoin keskimmäiseksi esineeksi jakkaran, ettei houkuta niin paljon. Kahdesti lähti keskimmäistä kohti, mutta muutti nopeasti suuntaa todettuaan, että tuota voi olla vaikea kantaa. Muutama murahdus kapuloille, muuten erittäin jees. Paikallamakuu tehtiin Eosin tokoillessa. Mä olin koiran takaoikealla ja sain käydä kahdesti suoristamassa Vukin, kun se vääntyi mutkalle nähdäkseen mut paremmin. Näitä siis lisää.

Lopuksi tehtiin hyppytekniikkaa. Mulle on nyt iskenyt hyppytekniikkainnostus, joten sitä lähdetään nyt sitten työstämään mielellään ainakin kerran viikossa. Tarkoitus on videoida jokaikinen toisto. Ekassa treenissä tehtiin set pointia parina eri variaationa.

Kuten ensimmäisistä toistoista näkyy, Vukin ongelmana on etupainoiset hypyt, pää ylhäällä ja selkä suorana. Sen hypyt suuntautuvat tavallaan enemmän ylös- kuin eteenpäin ja se ikäänkuin vain heittää takaosansa esteiden yli. Sinänsä on vähän kummallista, että sillä on noinkin huono tekniikka, koska sillä on kuitenkin yleisesti ottaen äärimmäisen hyvä koordinaatio. Neljännessä toistossa vähensin targetin etäisyyttä okseriin kahdeksasta jalasta viiteen, tarkoituksena saada päätä alemmas. Pää kyllä laski hiukan, mutta samalla alastulo luonnollisesti muuttui töksähtävämmäksi ja tömähti enemmän. Parin toiston jälkeen päädyin siirtämään targetin takaisin kauemmas ja lisäsin okserin perään toisen hypyn, sillä musta tuntui, ettei Vuk oikein viitsinyt yhden hypyn kanssa edes yrittää. Sarjaesteellä se paransi tekniikkaansa vähän koko ajan ja kun laskin okserin toisen riman alemmas sekä vaihdoin palkan leluun, tapahtui selvä edistys. Pää vieläkin vähän turhan korkealla ja kroppa hieman liikaa etupainossa, mutta selkä jousti ja Vuk käytti takaosaansa paremmin. Tauon jälkeen ilman apurimoja tehdyt toistot olivat vielä vähän parempia.

Hurjan kannustavaa, että jo noin pienessä treenissä tapahtui jopa mun silmiin näkyvää edistystä.  Samoja harjoituksia tehtiin myös Hypnon ja Eosin kanssa. Jännä huomata, miten erilaiset tekniikat noilla kaikilla on! Hypnolla on luonnostaan paljon parempi hyppy (tosin sitä on sen kanssa pentuna vähän treenattukin), Eos taas hyppää valtavia kenguruloikkia. Tällä siis jatketaan, seuraavassa treenissä tehdään sitten varmaankin set pointin lisäksi perussarjaa. 

Anniina Salo kirjoitti 10.01.2012 - 01:03
Moikka! Oon pitkään katellu ausseja ja sellainen ois myös hankinnassa seuraavaksi koiraksi. Sattumalta törmäsin teidän sivuille ja on kyllä aivan mahtavan näköinen koira tää Vuk! Ihana asenne työntekoon. Oli ihan pakko kommaa kun oli niin pysäyttävän ihanan näkönen tapaus!
Saako varovasti udella että onko Vukille suunniteltu pentuja jossain vaiheessa?
Paljon onnea teille jatkossakin ja toivottavasti ite omistan lähitulevaisuudessa yhtä mahtavan aussien! :)
Mira kirjoitti 10.03.2012 - 17:10
Oi, kovasti kiitoksia kehuista ja kiinnostuksesta. :) Vuk on kennel Ardienten sijoitusnarttu, joten eiköhän sille tässä parin vuoden sisällä ole pentuja suunnitteilla.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Tarinaa ja kuvia koirakaksikon elämästä sekä treeneistä opiskelijatytön ajatuksilla väritettynä. Kotisivumme löydät täältä!

TK2 BH Nuga

Nuga on 20.3.2006 syntynyt FIX-rekisteröity lapinporokoiranarttu, jonka kanssa olen kilpaillut tokossa TK2:n ja pk-puolelta BH-kokeen verran. Lisäksi sen kanssa on treenattu kuntoon agilityn ja haun alkeet. Nyttemmin Poro on alkanut pikkuhiljaa varhaiseläköitymään aktiivisista harrastushommista, mikä ei sitä itseään juurikaan haittaa, vaan neiti nauttii sohvaperunoinnista täysin rinnoin.

Luonteeltaan Nugsi on rauhallinen, ahne, pehmeä ja pidättyväinen. Sillä on huono hermorakenne ja toimintakyky sekä surkeat taustat (elämänsä ensimmäiset kolme kuukautta ollut täysin laiminlyötynä ja sosiaalistamattomana), joiden vaikutukset näkyvät arkielämässä toisinaan nykyään vieläkin, vaikka koira pääasiassa ihan normaalia, iloista ja rentoa elämää eleleekin.

Ardiente Chica Lanuda

Vuk on 1.4.2010 syntynyt australianpaimenkoiranarttu. Kakaran kanssa on kilpailtu tokossa muutaman kokeen verran, parhaimpana tuloksena tällä hetkellä VOI2. Tokon lisäksi on treenattu agilityä, viestiä ja hakua, sekä sytytelty likkaa paimennukseen.

Luonteeltaan Vukkis on vilkas, ahne, saalisviettinen, taistelutahtoinen ja avoin. Se suhtautuu samalla rohkeudella ja loputtomalla innolla kaikkeen mahdolliseen. Se on tähän mennessä osoittanut olevansa mitä mainioin harrastuskaverin alku, enkä voi muuta kuin jäädä innolla odottelemaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

kalenteri

5.5. Joensuu (toko) 
17.5. Kontiolahti (toko) 
17.5. Pieksämäki (toko) 
26.-27.5. Kerimäki (luonnetesti) 

9.-10.6. Kuopio (SM-toko) 

14.6. Pieksämäki (toko) 

 

 = suunnitelmissa
 = varmaa