Lumi tuli ja lumi meni. Siellä täällä on vielä valkoisia läikkiä, mutta eipä kauaa ehditty hangista nauttia. Ännä etenkin tykkäsi riehua lumessa, joka piristikin sitä selvästi. Toivon mukaan saadaan kuitenkin vielä nauttia valkeasta joulusta.

Pientä muutaman minuutin (= parin nakin) mittaista tokotreenailua meillä on ollut lähes päivittäin, yhteenvetoa:

Kaukokäskyt:

  • edistymistä ei havaittavissa - muut vaihdot ok, paitsi se ikuinen s-m
  • haluan suorituksesta suoran hissin
  • nyt N etenee muutaman sentin, sekä joskus takapää menee ensin maahan
  • satunnaisesti kuitenkin täydellinen
  • epävarmuutta?

Seuraaminen:

  • lyhyttä ja nättiä
  • pyrkii edelleen väljyyteen
  • peruuttelua vahvistaen oikeaa paikkaa
  • kestävyyttä harjoiteltava, mutta ei vielä, siihen paneuduttava myöhemmin

Mutta tänään otettiinkin esine-etsintää, vauhtireeniä, kun siinä on nyt ollut ongelmaa. Ja vauhtia saatiin, upeita pistoja! Heittelinkin nyt vain lelua metsään "tavara"-käskyllä, välillä koira näki sen, välillä kiinnitin huomion muualle, jolloin se kuuli maahanputoamisäänen. Pimeäähän täällä oli, eli joutui käyttämään nenäänsäkin, eikä silmiään. Varmaa etenemistä osoittamaani suuntaan, jättebra! Ilolla etsimään ja ilolla luovuttamaan. Annoin sille namin ja leikittiin, mieletöntä repimistä ja säntäilyä, tosi hienoa.

- Mira & Nugetti

PS. Myöhästyin, mutta.. hyvää itsenäisyyspäivää!