Aloitettiin lyhyehköllä paikallamakuulla, jonka jälkeen tehtiin muutama tunnari. Näihin olen tosi tyytyväinen! En ahnehtinut liikoja, saatiin palautusongelma (koira jää epävarmana seisomaan oma suussa) esiin ja hyvin korjattua. Eli vein kahdella ensimmäisellä kerralla pari namia kapuloiden keskelle, jotka syötyään koira otti hyvin oman, mutta jäi tuijottamaan mua. En reagoinut mitenkään ja Nugs tiputti palikan lähtien uudelleen haistelemaan. Tästä kielsin ja annoin uuden käskyn, jolla oma palautui ravissa. Seuraavalla kerralla epäröi vielä vähän, mutta palautti kuitenkin laukassa. Kolmas kerta toden sitten tosiaan sanoi, ja oma tuli kuin tulikin hienosti ja varmoin ottein laukassa. Tästä palkkasin ruhtinaallisesti ja siirryttiin tekemään kaukojen vaihtoja yksittäisinä, joka tosin lopetettiin lyhyeen, kun huomasin koiran tärisevän kylmästä (ja aika pipariksihan ne kyllä menivätkin, hassu koiraeläin tarjosi joka väliin eilen opeteltua kierimistä - sarjassamme "turhat temput")... 

Tästä siirryttiin korkeavireisempiin liikkeisiin, joista ensimmäisenä seuraaminen. Tarkoituksena oli kiinnittää huomiota oikeaan paikkaan (mokoma elikko on ruvennut taas keulimaan), joten imuttelin hieman. Tehtiin myös pitkää suoraa, siinä ei pienen edistämisen lisäksi mitään huomautettavaa. Kaksi kokonaista luoksetuloakin otettiin, neiti tuli taas aikamoista pendolinovauhtia, mutta pysähtyi yllättävän hyvin. Maahanmenossa vähän valui, joten päätin ottaa sitä pari kertaa erikseen. Tämä tosin jäi vain yhteen kertaan, kun likka patukan kanssa riehuessaan jäi jotenkin kiinni ja näin kynnen lentävän kaaressa ilmassa... Vähän näytti ontuvan, joten marssittiin sisälle tarkistamaan käpälät. Onneksi irronnut oli vain palanen, eli sen kummempaa työtapaturmaa ei sattunut!