First things first: onnea pieni rakkauspakkaukseni Nuga, tänään tulee nimittäin ikää mittariin jo viisi vuotta! Mun pikkuvanha poronpoikanen alkaa kai sitten olla jo oikeastikin aikuinen.

Vukin treenitkin etenevät. Voittajaluokka kasaantuu hitaasti mutta varmasti. Kaikkien liikkeiden palaset alkavat sujua, nyt sitten vaan yhdistelemään niitä... Kaukoissa tapahtui eilen läpimurto, kun matkaa saatiin pidennettyä ja vaihdot pysyivät silti puhtaina, jees. Joskin nyt Vuk on keksinyt kiertää takaosaansa kakeja tehdessä vasemmalle, mistä lie keksinyt moisen.

Viestiä on nyt käyty treenailemassa meidän lauman kanssa muutamia kertoja, keskiviikkona mukaan saatiin myös Pauliina ja Kaisu sekä bordercolliet Rumba ja Luoti. Hirmuisen hauskoja tapauksia molemmat. Vukille tehtiin aluksi muutamankymmenen metrin pätkä hyvin näkyvässä maastossa, muutama lähetys molempiin suuntiin, kaikki tosi hyviä. Toisella kerralla vaihdettiin paikkaa vähän metsäisempään, jotta saatiin ekaa kertaa näköyhteys ohjaajien väliltä poikki. Mun luokse juoksi hyvin, mutta kakkosohjaajalle mennessä pyörähti puolivälin tienoilla ympäri ja palasi takaisin. En kiinnittänyt mitään huomiota, joten V seisoskeli mun edessä hetken miettimässä, kunnes sitten päätti kuitenkin lähteä etsimään toisen pisteen. Loput lähetykset teki hyvin.

Vaikka kuitenkin koira lopulta onnistui, mua vitutti silti oman pääni sisällä aivan liikaa tuo pieni kämmi... Milloinkohan sitä oppisi pitämään pääkoppansa kasassa ja jättämään tuollaiset pikkumokat ilman sen suurempia huomioita? Jotenkin pistää vain ärsyttämään, kun kuitenkin tavoitteena on, että koira onnistuu aina - ja sitten itse on vaan niin ääliö, että tekee liian vaikean treenin. Onneksi Vuk on sentään sen tyyppinen otus, että antaa mun virheet anteeksi ja tekee silti täysillä, vaikka kuinka urpoilisin...