Hallilla jälleen. Vukille alkuun muutama luoksari, kolme maahanmenoa ja yksi seisominen, kaikissa palkka takana. Selkeästi terävämpiä kuin viimeksi, erittäin jees. Jatkettiin pitkähköllä seuraamisella, josta myös kaukopalkkasin patukalle. Nättiä työskentelyä lukuunottamatta alkua, jossa murahdin kahdesti edistämisestä, kunnes likka hoksasi skarpata. Seuraavaksi pari erivoi-mallista ruutua, yksi kumpaankin suuntaan. Lelu oli ruudussa takakulmassa ja molemmat toistot olivat nättejä. Lopuksi setti kaukoja pitkältä matkalta, superhieno!

Lyhyen tauon jälkeen jatkettiin pk-tottiksen merkeissä. Metrinen tuottaa vähän vaikeuksia, Vuk ei kunnioita hyppyä juurikaan vaan ottaa ihan pokkana siitä vauhtia. Kevyestihän tuo vieteri yli pääsisi jos haluaisi, mutta sille ei liene vielä ihan selvää, mitä siltä halutaan. Onnistumisprosentti jäi siis aika pieneksi. Lopuksi pari eteenmenoa lelulle, matkaa noin 30 m, hyvin meni.

Lopuksi vielä lyhyesti agilityä. Tekniikkakikkailua kolmella hypyllä ja tietysti vähän irtoamisrallia. Vukin kanssa homma pelitti tuttuun tapaan kivasti. Hypnon kanssa lähinnä jatkettiin uusien tekniikoiden opettelua, se olikin tavallista paremmin kuulolla ja reagoi ohjaukseen kivasti.

Viimeiseksi hömpöteltiin matalilla rimoilla myös juniori-Eosin kanssa. Taisi olla Eosin kolmas agilitytreeni. Neiti on vähän jäinen ja hidas syttymään, mutta tänään olin oikein tyytyväinen kakaran asenteeseen, jossa alkoi jo vähän näkyä sellaista tietynlaista paloa. Tehtiin rallia muutamalla hypyllä, lähinnä erilaisia suoria, ja palkaksi patukka lensi. Otettiin myös useampi toisto irtoamissuoria lelulle, jotka sujuivat nyt ekaa kertaa hyvin ja ilman epäröintiä. Ehkä tuosta junnustakin siis vielä aksakoira tulee.