Eilen illalla tai oikeastaan yöllä käytiin taas hallilla. Ensin tehtiin tokoa ja sitten vähän hömpöttelyaksaa.

Vukin kanssa aloitin ohjatulla. Onnistumisprosentti oli noin 80, kerran lähti väärään suuntaan (annoin käskyn aika epäselvästi) ja kerran keskimmäiselle. Mutta kokonaisuutena onnistunut treeni, Pampali teki oikein nätisti. Mitä nyt vähän pörisi kapuloille... Noutojen jälkeen siirryin tekemään luoksaria. Takapalkkailin molemmista pysähdyksistä, ne kun on taas löystyneet, etenkin maahanmeno oli alkuun aika ruma. Pitäisi vaan malttaa tehdä koemaisia mahdollisimman vähän, tyyliin yksi toisto viidestäkymmenestä.

Mua laiskotti, joten agissa tehtiin vain tällaista simppeliä ja lyhyttä pätkää. Ekoja esteitä tein Vukin kanssa twistillä ja jaakotuksella, kolmoshypylle takaaleikkaus ja loppusuoralle persjättö. Vukilla oli taas kovasti kierroksia, mutta ei tainnut yksikään rima lentää. Lopuksi kokeiltiin kaikkea muutakin kieputtelua, mm. takaakiertoa vitosesteellä.

Hypnon kanssa tehtiin ensin muutama toisto keinulla ja katsottiin millä mallilla se on. 2on2off tarvitsi muutaman vahvistuskerran toimiakseen ja sitten liitin sen hyppyihin, hyvin toimi. Sen jälkeen keskityin lähinnä noihin alun hyppyihin. Kääntyminen oli vaikeaa, mutta twistin Pypno osti aika hyvin. Jaakotus on sille vaikeampi tekniikka, mutta senkin suhteen saatiin onnistumisia.