Olipa mahtava viikonloppu, kävin siis (kera muutamien kavereiden) molempina päivinä voittajanäyttelyssä. Nugs oli kotona äiteen hoideltavana sen aikaa, kun ei sillä tosiaan noita näyttelyoikeuksia ole, valitettavaa sinänsä. On tuolla kyllä aina vaan se samanlainen urheilujuhlafiilis, sekä tietty ihan jäätävän hienoja koiria! Vaikka etenkin käyttökoiraroduissa, jotka - ilman muuta - eniten mua miellyttää, on sitten harmillisen paljon noita vain näyttelykäyttöön kasvatettuja, rakenteeltaan ja turkiltaan aivan liioiteltuja yksilöitä, jotka tuskin enää pystyisivät alkuperäistarkoituksiaan vastaaviin töihin...

Palasin tosiaan sunnuntaina reissusta, mutta vasta tänään treenasin. Ännä oli ollut kuulemma tavallista levottomampi poissaollessani, eli kaivannut tekemistä. Leikin ensin hetken tässä sisällä ja sitten painelin pihalle patukan ja parin makkaran sekä tietenkin koiran kanssa. Ihan vain näin sivuhuomautuksena - olisi pitänyt ottaa treeniliivi niskaan, leluja on vaikea survoa kollareiden taskuihin!

Hetsasin vähän lelulla ja otin muutaman nopean sivulletulon ja kiepittelyjä (nämä ok, mutta saisivat olla vieläkin vauhdikkaampia!), plus lyhyttä seuraamista imutellen. Tämän jälkeen superlyhyt pätkä ilman namikoneilua, joka olikin tosi tiivis, heti parista askeleesta palkka ja mieletöntä riehumista. Yksi eteentulo, josta suoraan patukkaan kiinni. Maahanmenoja, tavallista hitaampia - mä olen nyt huomannut, että on tullut naksuteltua vähän turhan aikaisin, ennen kuin kyynärät osuvat maahan. Siihen pitää kiinnittää nyt kunnolla huomiota! Yksi pidempi luoksetulo samalla tekniikalla kuin aiemmin, eli suoraan patukkaan. Siitä sitten loppuriehumiset ja energianpurkamiset, vähän ylimääräistä juoksentelua.

Mukava ja todella korkeavireinen, nopea treeni. Jättebra! 

- Mira & Nugsteri