Meinasin jälleen kerran jo sortua blogin päivittelemättömyyteen, mutta nyt tässä pikkutunneilla päätin sitten kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoitella ihan kunnolla! Hyvä minä! Aplodeja, kiitos.

Juoksut tosiaan loppuivat, ja nyt onkin taas päästy treenailemaan ahkerasti. Näin muutamia päiviä ennen koetta otetaan vaan kivoja juttuja korkealla vietillä, missä ollaankin onnistuttu ihan kiitettävästi. Meillähän on tosiaan 22.3. eli viikon kuluttua kisat Purina Areenalla. Tavoitteena sieltä on tottakai ykköstulos, mutta olen tyytyväinen jos vire kestää läpi suorituksen. Jotain kokoonpanoa liikkeistä:

Luoksepäästävyys pitäisi olla aika simppeli juttu, kun on kaikenlisäksi vielä naistuomarikin, Hannele Pörsti. Paikallamakuuseen on nyt viime aikoina haettu varmuutta tekemällä "ylisuorituksia" varsin kohtuuttomassa häiriössä, sekä koeteltu hermoja karsimalla piippaamista, missä ollaankin suht hyvin onnistuttu - kunhan vain muistan rauhoitella tuota riittävästi ennen suoritusta. Seuraamiset on ihan hyvällä mallilla, onhan se vähän väljää ja edistääkin hieman, mutta kunhan kontakti ja into pysyy! Perjantaina muistin pitkästä aikaa ottaa kytkettynä seuruutakin, mikä meni yllättävän hyvin. Tulisi nyt jo se kauan odotettu menolippu AVO:n, niin päästäisi tuostakin liikkeestä... Liikkeestä maahanmeno on hieno ja varma, mutta joskus vähän hidas. Luoksetulo on edelleen meidän bravuuri, tullaan lujaa eikä törmäillä. Sivulle siirtymisessä poikittaa joskus, mutta yhä harvemmin. Liikkeestä seisominen on napakka ja siisti, mutta liian korkeassa vireessä saattaa hipsutella perässä, sitä ongelmaa en kuitenkaan usko kisoissa näkeväni! Hyppyä ei olla taaskaan päästy treenaamaan, mutta sen pitäisi kyllä olla ihan perusvarma ja näppärä liike.

Lisäksi vielä kauan odotetut..

TAVOITTEET 2009 

  • toko: ALO1 -> AVO1?
  • agility: ensin se kirottu keinu kuntoon, sitten mahdollisimman paljon startteja -> 2 lk.? 
  • haku: kunnon treeniryhmän löytäminen!

Eli ei mitään hurjan kunnianhimoista, aika pitkälti samaa meininkiä kuin viime vuonnakin. Mutta nyt mä taidan hipsiä pikkuhiljaa nukkumaan, Nugakin tuolla jo vetelee hirsiä sohvalla!

- Mira & Nugsi