Myöhästynyt raportti tokovalkasta...

Perjantaina tosiaan matkustettiin Nooran ja Sanen kanssa Turkuun, kiitos matkaseurasta! Junamatka kesti kuusi tuntia, eli kyllä perslihakset todella puutuivat. Nugs oli tapansa mukaan varsin rauhallinen, pisteet siitä. Heti määränpäähän päästyämme tie kääntyi kohti hotelli Linnasmäkeä, jossa siis majoituimme koko viikonlopun. Mun ja Ännän huonekaverina oli Elena ja Demi.Treenejä meillä ei sinä päivänä (valitettavasti) ollut, mutta illalla pääsimme Nona Borgströmin luennolle koirien oppimisesta ja hyvinvoinnin merkityksestä, mikä oli pääosin aika peruskauraa, mutta sisälsi myös hänen omia ajatuksiaan.

Lauantaiaamuna herättiinkin aikaisin ja hypättiin bussiin, suuntana Tsaukkila (eli Turun seudun agilityurheilukeskus). Ensin päästiin Sarmastolan Sariannan koulutukseen. Me tehtiin ensin ruutua, mihin saatiinkin ihan hyviä neuvoja. Nuga ei siis kunnolla hahmota oikeaa paikkaa, vaan tarjoaa usein merkkiä tai jää ihan etureunaan. Sarvis kehotti mua jatkamaan ihan targetilla ja ottamaan paljon eri suunnista, tässä olisi hyvä hyödyntää apparia (joka siirtää alustaa sitä mukaa aina takareunaan, kun vaihdetaan lähetyssuuntaa). N koki selvästi jonkinmoisia ahaa-elämyksiä, eli tämä oli tosi positiivinen treeni. Seuraavaksi tunnaria, mihin en ollut niinkään tyytyväinen, sillä likka ei tuonut esiin sitä "oikeaa" ongelmaa vaan pelleili jotain ihan uutta ja omaa. Tätä varmaankin kuitenkin jatketaan ripottelemalla edelleen nameja väliin.

Toisena kouluttajana oli Merja Korte. Hänen ohjauksessaan tehtiin ensin koemainen seuraamispätkä (joka tosin oli vähemmän koemainen, sillä komentelin neitiä ihan reippaasti possuilusta). Tässä Merja huomautti siitä, että tuijotan itse koiraa tosi painostavasti koko ajan, mikä varmasti paineistaa koiraa. Mun pitäisi luottaa siihen enemmän. Tehtiin myös VOI:n luoksetulo. Ensin Nuga lähti tulemaan hirveää vauhtia, ei ilmeisesti tajunnut, mikä liike oli kyseessä. Ei siis ehtinyt pysähtyä. Vein takaisin ja nyt tuli huomattavasti kootumpaa laukkaa, mistä molemmat stopit olivat ihan nättejä, mutta etenkin maahanmeno voisi olla vähän terävämpi mun makuun. Iltapäivällä kuunneltiin vielä Korteen luento treenaamisesta ja kisaamisesta. Tykkäsin hirveästi, mielenkiintoisia juttuja ja ideoita.

Sunnuntai alkoi rennosti. Luennon piti Sarvis, pohdittiin eri liikkeiden opetusmetodeja ja ongelmia. Ihan hyviä pointtejahan sieltä tuli. Hallille päästyämme kouluttamassa oli ensin Nita Mäntylä, jonka kanssa treenattiin kaukoja. Mitään sen kummempia neuvoja ei tullut, kärsivällisyyttä ja treeniä vaan. Ongelmahan on siis se, että likka on vähän epävarma toisinaan ja saattaa etenkin s-m-s -vaihdoissa edetä hieman. Toisena ohjaajana oli Päivi Heino, jonka kanssa hiottiin sitten seuraamista. Saatiinkin tosi hieno pätkä koemaisena, jes! Tehtiin myös sivuaskelia, jotka oli kuulemma ihan okei, mutta mun ei tarvitse ottaa niin suuria harppauksia. Koiran olikin huomattavasti helpompi pysyä sivulla, kun askeleet olivat lyhyempiä. Peruuttamiseen Päivi neuvoi siirtymään seinän viereen, mitä itse kyllä epäröin, mutta hänen omat koiransa eivät ainakaan olleet "jääneet riippuvaisiksi" seinästä. Nugs ei kyllä ole erityisen ympäristösidonnainen käytöksensä suhteen, että pitää nyt vielä miettiä.

Kaikenkaikkiaan oli oikein mukava viikonloppu hyvässä seurassa ja tasokkaassa koulutuksessa!