Ilmosin tuossa viime viikolla Vukin ihan extempore neljän päivän varoitusajalla tokokokeeseen, kun halutti päästä kisaamaan ja katsomaan mitä tunnetusti tiukka tuomari meistä tykkäisi. No, lyhyesti sanottuna vituiksi meni, jotenkin koko pakka vaan levisi... Voisin syyttää sitä, että ollaan tehty avoimen luokan liikkeitä nyt ihan luvattoman vähän, koska voivoiliikkeet nyt vaan on paljon kivempia. Koiralla oli kuitenkin kehässä ihan hulvattoman hauskaa ja etenkin noudon sekä hypyn se pisti ihan leikiksi! Tässä vielä video ja tarkemmat pisteet meidän toilailuista, tuomarinahan oli siis tosiaan Päivi Lamminen ja tulokseksi saatiin AVO3 114½ pisteellä.

Paikallamakuu 9½: Oli kuulemma nuuhkaissut maata kahdesti. Mun silmään makasi myös kauhean rumassa asennossa.

Seuraaminen 8: Olisi vissiin ollut kymppi (mitä ihmettelen, koska tokoseuraamiseksihan tuo painaa liikaa, mutta kun mä tykkään), mutta Päivi päätti antaa mulle varoituksen taskussa näkyneestä lelusta ja tiputtaa siitä sitten pisteitä. Niinhän ne säännöt joo sanoo, hämmennyin silti, kun kuitenkin yli kymmenen koetta olen lelut taskuissa kisannut ja tämä oli eka kerta kun mulle siitä mainitaan.

Liikkeestä maahanmeno 0: Hieno istuminen...

Luoksetulo 8: Vähän hidas stoppi. Saattoi tosin pudottaa arvosanaa myös mun epämääräisen käsimerkin takia, en tiedä, kun ei tuomari perustellut.

Liikkeestä seisominen 10: Erittäin jees.

Nouto 0: Tätä katsellessa ei voi kuin nauraa. Varasti kapulalle, otti päästä kiinni, tiputti - ja sitten palautti mallikkaasti.

Kauko-ohjaus 10: Hiukan hitaat vaihdot, mutta muuten okei.

Estehyppy 0: No eihän se ihan istunut eikä varsinkaan jäänyt käskyä odottelemaan... "Mä tiedän kyllä mitä tässä pitää tehdä!"

Kokonaisvaikutus 6: Tuomari sanoi tykänneensä meiningistä muuten, mutta pudotti siitä leluhässäkästä ja siitä, että Vuk haukahti kerran jossain liikkeiden välillä kun kehuin sitä.

Ja sitten hilpeämpiin aiheisiin. Käytiin tuossa reilu viikko sitten Kiteellä Ardiente-treffeillä ja päästiin vähän paimentelemaankin! Hurjan hauska reissu oli ja tavattiin paljon mukavia ihmisiä sekä koiria, ja Vukkiskin syttyi lampaille varsin hyvin. Kuulemma kiva paimen siitä tulisi, jos pääsisi treenaamaankin useammin kuin kerran-kaksi vuodessa. Tokoiltiin myös pariin otteeseen Hansun tarkan silmän alla ja saatiin aika päteviä neuvoja. Jonkinlaista kuvamateriaaliakin lienee tulossa jossain vaiheessa!