Tiistaitokoja hallilla, taas. Pitäisi joskus taas vissiin viitsiä treenata ulkonakin eikä aina vaan turvautua lämpöiseen halliin...

Aloiteltiin ruuduilla, muutama EVL-mallinen ruutu molempiin suuntiin lyhyehköillä matkoilla. Teki joka toiston oikein, jee, mitä nyt vähän ajautui vasempaan reunaan, mutta oli sisällä kuitenkin. Muutaman kerran annoin Vukin myös itse tarjota ruutuunmenoa ja palkkailin kun osui kivasti keskelle (jonne se muuten hakeutuukin yleensä tosi kivasti). Sitten tauolle ja toisessa setissä ensin kaukot, joista on video. Ensin teki yhden asennon väärin (seisomisen istumisena) ja muissakin oli vähän epävarman oloinen, mun pitää varmaan taas alkaa kiinnittää noihin käsimerkkeihin enemmän huomiota. Kuulemma ne on joka treenissä vähän erilaiset, voi koiraparkaa... Anygays, Pampali pelitti hyvin, kaukot saatiin videollekin. Seuraamistakin tehtiin, aika lyhyt kaavio, jossa sain vähän puuttua edistämiseen. Luoksetulo oli hyvä lukuunottamatta hitaahkoa maahanmenoa, sekin on videolla. Hyppynoudossa sain tehdä muutaman toiston ennen kuin onnistuttiin, milloin kolisi esteeseen ja milloin piti metskua suussa miten sattui. Vukhan oli onnessaan, noudot kun on sen lemppareita...

Ja zeta, istu-maahan-seiso. Ihan hyvä, teki osaamistasonsa mukaan eli istumisen tekniikka kusee ja seisomisessa steppasi vähän. Tuossa istumisessa Vuk istuu taaksepäin eli kuten olen sen opettanut kakeissa tekemään, sille pitäisi nyt opettaa jäävään uusi tapa, taitaa olla meidän seuraava olkkariprojekti. Pitäisiköhän tyytyä perinteisesti imuttamaan vai olisinkohan reipas ja sheippaisin kokonaan uuden istumisen?

Niin ja Nuga-mummeli täytti tiistaina kuusi! Kuusi! En voi käsittää, miten se voi olla muka jo kuusi, vastahan se tuli ja oli vain pikkuinen ujo pallero. Mun on pitänyt jo kauan kirjoittaa oma pitkä postaus Nugasta, kertoilla siitä ja että mitä sille nykyään kuuluu... Homma vaan kaatuu siihen, että suunnilleen kolmannen lauseen tienoilla kyyneleet valuvat jo poskilla, kun tulee niin kauhea ikävä sitä. Ja huono omatunto, välillä vieläkin sorrun tuntemaan, että olen hylännyt sen... Vaikka kyllähän me molemmat tiedetään, etten ole. En ikinä. Voi pieni Poro, maailman kaunein ja kultaisin koira. 

Vain yksi voi olla ensimmäinen.

Kaikki lukijat ei varmaan nyt pysyneet kärryillä, jos eivät kuulu ihan meidän lähipiiriin, joten selvennykseksi: Nuga siis asuu nykyään mun äidillä, koska se stressaantuu kaupunkiasumisesta ja useamman koiran laumasta. Ja rutiinittomuudesta ja rapisevista lattioista ja pakastimesta joka pitää ääntä ja niin monesta muusta asiasta, joita sen ei kuitenkaan äidin luona "maalla" tarvitse juurikaan kohdata. Siitä on tullut nyt viimeisen vuoden sisällä huomattavasti itsevarmempi ja rauhallinen, tasainen elämä on tehnyt sille selkeästi hyvää, stressittömyys näkyy niin sen käyttäytymisessä kuin turkin laadussakin. Mutta näistä lisää sitten, jos ja kun vielä joku päivä tsemppaan ja saan kirjoitettua sen Nugan oman postauksen loppuun asti sekä julkaistua sen.